Matti-papin pakinat

Raivaamisen lyhyt oppitunti

Raamatunkohta Jer. 4:3, Hoos 10:12 Kylväkää itsellenne vanhurskauden kylvö, niin saatte leikata laupeuden leikkuun. Raivatkaa itsellenne uudispelto, silloin kun on aika etsiä Herraa, kunnes hän tulee ja antaa sataa teille vanhurskautta.

Raivaaminen ei ole milloinkaan helppoa, jos sitä tehdään perinteisillä menetelmillä. Se merkitsee sitä, että kannot ja kivet raivataan pois. Kun on tiivistynyt maa, siihen ei riitä ns. kevyt muokkaus, jota nykyään niin kovasti suunnitellaan ja suositaan. Vasta syväkyntö nostaa juurakot esiin, ja kaiken sen, mikä ei kuulu viljelysmaahan.

Toisenlainen raivattava on kesantomaa, joka on ollut pitkään kesannolla. Se saattaa näyttää kauniilta, kun siinä rikkaruohot on kukassa. Mutta sellaisenaan se on viljelijälle hyödytön. Se ei ole kuullut kylvömiesten huutoja, eikä auran todellinen syväkyntö ole saanut tehdä työtä siinä maaperässä. Ehkäpä pintaa on joskus karhittu, ja kukkaketoa ajoittain niittokoneella kaadettu maahan, jottei vesottuminen valtaisi alaa.

Joitakin aikoja sitten ollessani sairaslomalla, sain toimeksiannon, että puutarha hedelmäpuineen oli saatava säntilliseen kuntoon. Tila oli ollut jo muutaman vuoden vailla asukasta. Vanha päärakennus oli tullut tiensä päähän. Kun uusi valmistui, oli aika kiinnittää huomio pihapiiriin.

Puutarha oli vesakon valtaama, rikkaruohot rehottivat kuten vuohenputki, nokkonen, karhunköynnökset, isokierto roikkui hedelmäpuista liaanien tavoin ja marjapensaat olivat hautautuneet sen sisään. Marjojen kerääminen oli työlästä ja hedelmän kypsymien hitaampaa valon puutteen vuoksi. Puutarha muistutti pikemminkin viidakkoa.

Kun ensimmäisen kerran katselin kokonaisuutta, nousi mieleeni Jeremian sanat, Jokainen istutus, joka ei ole Taivaallisen Isän istuttama, on juurineen revittävä pois.

Tähän mielessäni palasin uudelleen, kun teimme kasvimaata kesantomaahan. Tiivistynyt maaperä piti muokata ja teimme sen perinteisin menetelmin, käsipelillä kääntämällä. Muokkaamisen yhteydessä maasta nousi rikkaruohon juuristoja aikamoinen määrä. Vaikka pelto oli äestetty, syvämuokkaus puuttui. Maata muokatessa minulla oli siinä pikku apulaisena tyttärenpoika Lukas, 5v.

Lukas 5v.

Kun Pyhä Henki alkaa tehdä sydämen maaperässä työtään, alkaa tällainen syvämuokkaus. Se ei useinkaan ole kivutonta, kun Pyhä Henki Jumalan Sanan kautta alkaa näyttämään niitä istutuksia, jotka eivät ole Taivaallisen Isämme istuttamia.

Juolavehnää voi verrata katkeruuteen. Helposti leviävänä juolavehnä saastuttaa maaperää ja voi levitä myös naapurin tontille. Lopulta se tuhoaa terveitä kasveja, kasvaa esim. perunan läpi, ja perunaan tulee kitkerä maku. Katkeruuden alkuverso voi olla esim. loukkaantumisessa.

On vaara, että kristitty menettää hengellisen voimansa, jonka seurauksena on hengellinen puutostauti, kun katkerat juuret pääsevät leviämään. Kiitollinen mieli katoaa ja rukouselämä sammuu. Usein on niin, että katkera ihminen kerää ympärilleen toisia saman mielisiä, ja silloin voi katkeruus levitä eteenpäin, ja monien sydämet tulevat saastutetuiksi.

Saako Taivaallinen puutarhuri raivata nämä katkerat juuret pois? Saako anteeksiantamuksen kuokka tehdä puhdistavan työnsä? Siinä voi toisinaan olla lääke jopa masennukseen.

Matti-pappi