Alkuviikosta David huomasi, että hänen vihkisormuksensa oli pudonnut. Arvata voi, että olo tuntui kurjalta. Hän muisti ottaneensa hanskat kädestä kahvilan ovella ja mietimme, oliko sormus mahdollisesti pudonnut siinä jonnekin. Moneen kertaan kiersimme tutkimassa aluetta, mutta turhaan. Etsimme neulaa heinäsuovasta.
Sydäntä lämmitti, miten paljon sormus merkitsi Davidille. Eikä vain kultaisena koruna nimettömässä, vaan muistuttamassa vaimosta, jonka kanssa nauretaan ja itketään, valmistellaan opetuksia ja juodaan kahvia, puhutaan ja ollaan hiljaa, sanotaan poikkipuolinen sana ja pyydetään anteeksi. Eletään elämää sen koko värikirjolla.
Mutta takaisin sormukseen. Sormusta pitää itsestään selvänä, kunnes se häviää. Rakkauttakin voi pitää itsestään selvänä, kunnes se katoaa. Rakkaus ei säily tuoreena itsestään. Hymy, halaus, rohkaisun tai huomioinnin sana, kuunteleminen, toiseen keskittyminen, toisen hyväksyminen omana itsenään – nämä ovat pieniä arjen lahjoja, joita voimme tarjota toiselle, ja jotka maksavat vain aikaa ja valintoja.
Olimme antaneet periksi ja hyväksyneet, että sormus oli pudonnut jonnekin, mistä emme sitä osanneet etsiä. Kunnes tänään kyseinen sormus lepäsi tyytyväisenä makuuhuoneemme pienellä sinisellä matolla. En ollut uskoa silmiäni! Kuinka kauan sormus oli siinä ollut, ja miten se oli siihen ilmestynyt, jää arvoitukseksi.
Pilke silmäkulmassa polvistuin Davidin eteen ja tarjosin hänelle sormusta. Davidin ilo oli näkemisen arvoinen. Hän sanoi kokeneensa itsensä alastomaksi ilman tuota pientä kultaista rengasta. Kadonnut oli löytynyt. Me kiitimme Jumalaa ja iloitsimme.
Jäin miettimään ilomme syvyyttä siitä, että kadonnut sormus löytyi. Että jotain niin tärkeää ja arvokasta oli jälleen osa meitä. Sitten ajatukset hypähtivät ihmettelemään sitä iloa, mitä Jumala kokee, kun hetkeksi kadonnut arvokas ihmislapsi löytyy jälleen. Kun ihminen löytää tien takaisin Jumalan luokse – tai kun Jumala löytää ihmisen.
Sormus kuului alun perin meille, mutta se katosi. Meidät luotiin alun perin Jumalan yhteyteen, mutta syntiinlankeemuksen vaikutuksesta eksyimme hänestä eroon. Me Davidin kanssa etsimme sormusta. Hyvä Paimen, Jeesus, etsii meitä takaisin kotiin ja lähemmäs itseään. Kun kadotettu kallisarvoinen löytyy, tulee uudestaan lähelle, ilolle ei ole sanoja! ”Herra iloitsee sinusta suuresti, tyynnyttää sinut rakkaudessaan.” (Sef.3:17)
