Palmusunnuntaina ajelin aamuiselta virtapyrähdykseltä pyörällä kotiin kauniissa auringonpaisteessa. Linnut lauloivat. Liput liehuivat salossa. En muistanutkaan pyöräillessäni, että palmusunnuntai oli Suomessa liputuspäivä. Piti kotona ihan tarkistaa kalenterista.
Liputuspäivä kuninkaalle?
Kalenteri muistutti, ettei liputus tapahtunut palmusunnuntain kunniaksi. Toki tärkeän asian edestä sinivalkoinen lippu lepatteli taivaan sineä ja valkoisia pilven hattaroita vasten. Demokraattisessa yhteiskunnassa oli jälleen etuoikeus valita edustajia paikallisesti ja alueellisesti johtamaan, hoitamaan asioita ja vaikuttamaan tärkeillä paikoilla.
Palmusunnuntaina 2000 vuotta sitten oli omanlaisensa vaalipäivä. Ihmiset kaduilla huusivat Hoosiannaa ja juhlistivat palmunoksat kädessä kuninkaan tuloa Jerusalemiin. Palmusunnuntain demokraattinen huuto kertoi, että Jeesus oli toivottu hallitsija, odotettu asioiden hoitaja ja vaikuttaja. Jeesus tulisi muuttamaan yhteiskunnan raadolliset rakenteet. Hän tulisi lopettamaan roomalaisten sortovallan. Jeesuksen hallitusohjelmassa leipää ja kalaa riittäisi kaikille. Tuo ihmehän sai ihmiset ensimmäistä kertaa innostumaan Jeesuksen kruunaamisesta kuninkaaksi.
Mutta kuinka ollakaan, palmusunnuntaita seuranneella viikolla Jeesus ei ottanut hänelle tarjottua valtaa odotetulla tavalla. Hän ratsasti ristille, ei palatsiin. Hän, jolle tarjottiin virkaa, valtaa ja kunniaa valitsi häpeän ja kuoleman. Inhimillisesti ajatellen sulaa hulluutta. Jumalan näkökulmasta rakastavinta ja armahtavinta, julmimmalla tavalla osoitettuna, mitä ja kuinka kukaan saattoi tehdä jotain toisen edestä.
Samat ihmiset, jotka innostuneena riemuitsivat palmunoksien kanssa, muutaman päivän kuluttua heristivät nyrkkiään ja huusivat ”Ristiinnaulitse!” Mieli vaihtui, kun Jeesus ei lähtenyt ihmisten valtataisteluun muuttamaan ulkoisia olosuhteita.
Ihminen on kovin usein tuulella käyvä. Innostumme, petymme, ristiinnaulitsemme.
”Hoosianna!” sen enempää kuin ”Ristiinnaulitse!” ei saanut Jeesusta muuttamaan kurssinsa suuntaa. Hän epäröimättä ratsasti kohti kuolemaa, jotta minä saisin elää. Tuollaiselle kuninkaalle on liputuspäivä paikallaan. Ei vain kerran vuodessa vaan jatkuvasti. Eikä niinkään ulkona lippusalossa, vaan oman sisimmän valtaistuimella.
