Siunasin eilen, lauantaina, vanhan ystäväni hautaan. Olin luvannut käydä hänellä kylässä syksyn aikana, ja se jäi. Soittaminenkin jäi. Tai, kun soitin, hän oli kuollut edellisenä yönä. Siunauspuhe oli yksi vaikeimpia puheita ikinä. Omat tunteet pyrkivät pintaan. Harmitti tavattomasti, että käynti ja puhelu oli jäänyt hoitamatta. Tiedän, että ystäväni antaisi anteeksi, mutta itselle on joskus vaikea antaa anteeksi.
Jouluna mietimme, mitä antaa lahjaksi toiselle ihmiselle. Yritämme olla luovia. Kun luovuus loppuu, ostamme kahvipaketin. Kahviahan aina tarvitaan.
Entä, jos menisimme käymään ystävän luona kahvilla? Jospa antaisimmekin lahjaksi aikaa… Se ei maksaisi mitään – paitsi aikaa.
Poisnukkunut ystäväni rakasti yhteisiä kahvihetkiä. Ne olivat hänen elämänsä merkittävimpiä asioita. Hän leipoi, laittoi, valmisti. Ja hän antoi kotimatkalle lämpimäisiä. Palveleminen ja yhteinen ajan vietto oli hänen rakkauden kielensä.
Jouluna muistelemme Jeesuksen syntymää. Jään miettimään, mitä Jeesus, juhlan Sankari, haluaisi lahjaksi. Meillä ei tarvitse olla kultaa, suitsuketta ja mirhaa, kuten Idän viisailla miehillä oli lahjanaan. Itse asiassa meillä ei tarvitse olla mitään, mikä maksaa rahassa jotain.
Entäpä, jos antaisimme päivänsankarille, Jeesukselle, lahjaksi omaa aikaamme?
Kun läheinen kuolee, käytämme lausetta, ”muistoa kunnioittaen…” Olen miettinyt ystävää, jonka arkun edellä eilen hiljaa kävelin hautausmaalla, avoimen haudan äärelle. Viima puhalsi takin kauluksesta sisään. Taivas itki kanssani pienen tihkusateen muodossa.
Kunnioittaisin ystäväni muistoa kenties eniten, jos antaisin aikaani toiselle ihmiselle. Läsnäolo on lahjoista arvokkain. Se ei maksa mitään. Ja kuitenkaan sitä ei saa rahalla. Sen saa vain sydämellä, joka on kääntynyt toisen puoleen.
Tänä jouluna kutsun sinua lahjatalkoisiin. Kutsun sinua antamaan aikaasi. Yllätä joku ihminen lahjalla, jonka nimi on aika. Yllätä Joulun Sankari Jeesus antamalla hänelle tuo sama lahja. Aikaa.
Hyvää, Jumalan siunaamaa joulua sinulle! Jeesuksella on sinulle aina aikaa.
