Matin pakina 03/2020

Väkeä oli kokoontunut seuroihin tuvan täydeltä. Ihmekös tuo,kun puskaradio tiedotti Jeesus nasaretilaisen olevan ihan pääpuhujana. Kansaa oli kokoontunut tungokseen asti kaikki ei mahtuneet sisälle, porstuakin oli täynnä. Paikalla oli korkeakirkollista kastia, Fariseuksia ja kirjanoppineita, niin ja tietystisitä rahvasta.

Seurat ei olleet mitkään tavanomaiset uskonnolliset herännäisseurat, vaan Herran voima vaikutti niin,että sairaita parani. Silloin kannettiin paareilla halvaantunutta miestä, suunta oli selvä, kantaa tuo mies Jeesuksen eteen. Se jäi kuitenkin yritykseksi,kun väentungoksen läpi ei päässyt ponnisteluista huolimatta. Kantajat eivät kuitenkaan antaneet periksi, vaan kiipesivät katolle, tekivät kattoon reiän ja laskivat reiän kautta paarit Jeesuksen eteen. Eipä tuossa tilanteessa vaivannäköä säästetty.

Evankeliumit kertoo, että Jeesus näki kantajien uskon. Halvaantuneelta, jonka oma tahto oli myös todennäköisesti halvaantunut, ei uskoa voinut kukaan odottaa. Kaikkien ällistykseksi Jeesus ei toiminutkaan tavanomaisella tavalla, niinkuinmonet odottivat, paareilla makaava saa kuulla sanat, mies sinunsyntisi ovat anteeksi annetut. Siis mitä!! Oho, Nasaretinrohveetta julistikin synninpäästön. Ylioppineiden parissa syntyi nurinaa, tuo tekee itsensä Jumalaksi, vain ja ainoastaan hänellä oikeus synninpäästöön. Yhtä hämmentävää oli seuraava juttu, tuo Jeesus tuntui tietävän jopa ihmisen ajatuksetkin, luki niitä kuin kirjaa.

Siiten Jeesus käski miehen nousta ottaa vuode ja kävellä. Halvaantunut totteli ja nousi, teki työtä käskettyä.

Sinä joka olet esirukoilijana, ja tuntuu että esteitä on matkassa liiaksi. Älä hellitä, sinulla on usko, vaikka pieni ja hentokin, sen Jeesus näkee ja tuntee vaikka vastaus viipyy.

Ehkä ajattelet, että on tuota tytärtä tai poikaa kannettu 30vuotta ja rapiat päälle.

Muista, Jumalan maailmassa ei ajatella tulos tai ulos periaatteella. Esirukoilija voitko tietää mitä kerran kirkkaudessa tulet näkemään, kenties rähjääntyneet, pirun pieksämät kantajat kohtaavat kannettavansa siellä suuressa salissa.