Matti-papin pakina

MIKSI RISTI?

Miksi moni suomalainen kantaa ristiä kaulassa? Tai risti on monilla kotona naulassa? Tai kenties viimeistään silloin, kun hauturi on sanonut viimeisen sanansa, laittanut lakisääteiset maata vainajan arkun päälle. Jälleenkö risti, haudassa ja haudan päällä. Juhlahetkinä kiskotaan lippu salkoon- kuinkas muuten, kuin sininen risti valkoisella pohjalla?

Jälleenkö risti?

Tai miksi kristityt laulavat laulua ”tahdon rakastaa ristiä vaan, ja sen voimasta voittaa mä saan”? Ristihän edustaa teloitusvälinettä, julminta sellaista. Miksi kukaan ei kanna kaulassaan giljotiinin pienoismallia, tai sähkötuolia?

Miksi juuri risti?

Moni sanoo, ettei kaulassa oleva risti merkitse heille yhtään mitään, tulihan tuo riipus rippilahjana. Suomalaiselle pakanalle sanoma ristiinnaulitusta Jeesuksesta on hulluutta, silkkaa mielettömyyttä. Juutalaisille se on skandaali.

Mitä se risti sitten oikein edustaa?

Risti on voiton merkki, mutta se on vielä paljon enemmän. 2000 vuotta sitten siihen hakattiin nauloilla 33v mies, Jeesus Nasaretilainen, joka teki ainoastaan hyvää: paransi sairaita, tyynnytti myrskyn, herätti kuolleita, ruokki nälkäiset. Miksi hyvä mies teloitettiin ja syyttä häväistiin?

Risti on tienviitta, sen pystypuu kertoo, että tie Jumalan sydämelle on auki, Hän rakasti sinua ja minua niin paljon, että uhrasi itsensä, jotta sina ja minä saisimme iankaikkisen elämän hänen kauttaan. Synti sovitettiin. Este, joka esti yhteyden Jumalan kanssa, raivattiin pois.

Jeesus ei jäänyt hautaan eikä ristille, vaan hän nousi ylös taivaaseen. Hän Jeesus tuli ylhäältä alas, että sinä ja minä pääsisimme alhaalta ylös. Siksi, hän kuulee meitä, kun rukoilemme.

Risti on voiton merkki. Jeesus on voittaja, ja lopullinen voitto on hänen käsissään, Viimeisenä vihollisista hän kukistaa kuoleman. Siinä on ainut ihmisen toivo. Jeesus on koko maailman Vapahtaja. Hänet uhrattiin sinun ja minun syntien takia, että sinä ja minä saisimme todellisen elämän hänen kauttaan.

Siksi RISTI.