Kiitos ei oo kirosana

Haloo Helsinki laulaa, että kiitos ei oo kirosana. Raamatun mukaan kiitollisuus on Jumalan mielenmukainen asenne. Voimme aina itse valita miten suhtaudumme asioihin. Emme voi vaikuttaa siihen, mitä elämässä ja ympärillämme tapahtuu, mutta voimme valita, miten suhtaudumme kaikkeen siihen.

Kiitollisella elämän asenteella on monia myönteisiä vaikutuksia. Kiitollinen ihminen näkee maailman enimmäkseen positiivisesti ja huomaa kiitollisuuden aiheita. Kiitollinen asenne tuo asioihin realistisen perspektiivin; voi olla tyytyväinen, vaikka jokin asia on huonosti, koska ymmärtää, että samaan aikaan moni muu asia on hyvin. Kiitollinen voi olla siitäkin, että joku asia on paremmin kuin aiemmin tai miten se voisi pahimmassa tapauksessa olla.

Elämässä sattuu ja tapahtuu myös ikäviä ja epäreilun tuntuisia asioita. Meillä Suomessa asiat ovat luksustasolla, verrattuna moneen muuhun maailman kolkkaan. Helposti kuitenkin pidämme asioita itsestään selvinä ja unohdamme olla niistä kiitollisia. Valitus ja napina karkaa huulilta niin helposti. On kuitenkin paikallaan lausua kiitos Jumalalle, jolta saamme kaiken, sekä ihmisille, jotka meitä tavalla tai toisella auttavat, ja ovat osa elämäämme.

Jumalalla on hyvä suunnitelma jokaisen ihmisen elämään. Suurin kiitollisuuden aihe on evankeliumi, sillä se on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka sen uskoo (Room. 1:16). Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (Joh. 3:16).