NÄIN MINÄ TULIN USKOON
Tulin uskoon kuusi ja puoli vuotta sitten Espanjassa. Olimme muuttaneet sinne lasten kanssa vajaa vuosi aiemmin. Alkuvaiheet Espanjassa olivat raskaita, mutta kevennystä vaikeuksien keskelle toivat viikoittaiset Turistikirkon pitämät nuortenillat, joihin nuorimmaiseni halusi mennä. Minuakin pyydettiin kahville, kun saattelin pojan perjantaisin nuorteniltaan ja huomasin odottavani kovasti jo alkuviikosta pääsemistä sinne.
Lapsuudenkodissani äiti kärsi mielenterveysongelmasta ja koska hän oli yksinhuoltaja, jouduin jo varhain kantamaan paljon vastuuta perheestä ja pikkuveljestä. Onneksi elämässä olivat rakastavat ja ihanat isovanhemmat, joilla oli usko Jumalaan ja Jeesukseen ja he jaksoivaat rohkaista ja auttaa monissa asioissa. Uskoin lapsena Jumalaan, vaikka monien vuosien ajaksi unohdinkin tuon lapsuudenuskon. Kotona aina teini-ikään asti luettiin iltarukous ja siitä sain paljon lohtua ja iloa.
Teinivuodet ja sen jälkeinen aika aina 35-vuotiaaksi asti oli rikkonaista aikaa elämässä. Hain itseluottamusta ja hetken helpotusta jatkuviin huoliin alkoholinkäytöstä ja siitä muodostui pikkuhiljaa ongelma. Vaikka syvällä sisimmässäni koko ajan tiesin Jumalan olevan ratkaisu, en kuitenkaan rohjennut hakeutua uskovien yhteyteen. Raitistuin vertaistukiryhmässä ja se helpotti elämää paljon. Edelleen hain elämälle syvempää tarkoitusta ja tutustuin New Age -maailmaan, josta kuvittelin saavani apua. Mielenrauhaa sieltä ei löytynyt, vain lisää kysymyksiä ja kaipuuta löytää niitä vastauksia, joiden avulla mielenrauhan voisi saada.
Vuonna 2010 menetin ensin rakkaan isoäidin ja sen jälkeen toisen läheisen ihmisen. Ja pian tämän jälkeen myös isoisä kuoli. Äitini muutti Espanjaan ja velvollisuudentunto / seikkailunhalu veti minutkin sinne. Ajattelin, että voisin auttaa äitiä käytännön asioissa muuttamalla hänen lähelleen. Toisaalta kaipasin uutta alkua kaikkien vaikeiden vuosien jälkeen.
Hyppy tuntemattomaan todella kannatti, sain kokonaan uuden elämän! Kun viimein puolen vuoden nuortenilloissa käymisen jälkeen minulta kysyttiin, halusinko antaa elämäni Jeesukselle, oli ratkaisu helppo ja suorastaan huojentava. Kyllä halusin, riemumielin.
Puolisen vuotta uskoontulon jälkeen teini-ikäisestä jatkunut tupakanpoltto loppui muiden auttaessa rukoilemalla. Voi oikeastaan sanoa, että tupakanpoltto loppui ilman vieroitusoireita, kiitos Herralle!
Ja vuosi uskoontulon jälkeen sain rinnalleni ihanan uskovaisen puolison, jonka kanssa nyt olemme saaneet olla onnellisesti naimisissa kohta viisi ja puoli vuotta. Kesällä muutimme takaisin Suomeen ja saamme nyt vuorostamme huolehtia miehen iäkkäistä vanhemmista. On ilo olla lähempänä kaikkia rakkaita monien poissaolovuosien jälkeen.
Koen, että Herran varjelus ja siunaus on ollut läsnä elämässäni myös kaikkein vaikeimpina hetkinä. Hän on kantanut vaikeuksien läpi, yksinäni olisin murtunut huolien alle. Elämä todella voi muuttua kenellä tahansa meistä, vaatii vain hieman rohkeutta ottaa ensimmäiset askeleet ja antaa elämänsä Jumalalle. Omalla kohdallani paremmin ei olisi voinut käydä ja hetkeäkään en ole katunut sitä, että halusin antaa Jumalalle ja uudelle elämälle mahdollisuuden.
Siunausta elämääsi ja kaunista syksyä toivotellen,
Hanne Laitinen
