USKOONTULO -KERTOMUKSENI
Synnyin tavalliseen perheeseen. Vanhempani olivat uutteria työläisiä, jotka halusivat saada lapsilleen paremman koulutuksen kuin heillä itsellään on. Äiti opetti minulle ”Levolle lasken Luojani” -iltarukouksen, jonka luin tunnollisesti iltaisin. Elin kiltin perhetytön elämää ja minulle oli itsestään selvää, että Jumala on olemassa. Vielä rippikoulusta päästyäni koin, että olen Jumalan mielen mukainen hyvä ja kiltti ihminen.
Vasta kun koulut oli käyty eikä elämäni enää mennytkään ennalta suunniteltua kaavaa, vaan jouduin itse miettimään elämäni suuntaa, oivalsin, että voisin tehdä myös vääriä valintoja. Mietin kovasti, miten osaisin elää elämäni oikein. Samoihin aikoihin hyvä ystäväni tuli uskoon. Kävin hänen kanssaan pitkään kirjeenvaihtoa uskonasioista. Hän sai minut ymmärtämään, etten voi uskoa Jumalaan omalla tavallani, vaan minun tulee luoda henkilökohtainen suhde Jeesukseen ottamalla Hänet vastaan syntieni sovittajana. Ystäväni sai minut myös ymmärtämään, että ”…kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla”, siivosyntisetkin. Kävin kuukausia Jumalan kanssa kädenvääntöä asiassa, sillä pelkäsin, että Jumala ei antaisi minulle haluamani laista elämää. Kävin hengellisissä kokouksissa, luin hengellisiä kirjoja ja rukoilin, mutta en uskaltanut tehdä uskonratkaisua.
Tammikuussa 1984 eräässä hengellisessä tilaisuudessa viimein päätin rukouksessa antaa elämäni ohjat Jeesukselle. Puhuja sanoi, ”…älkää entisiä muistelko, älkääkä menneistä välittäkö, minä luon uutta”, se kosketti minua. Muutaman päivän sen tilaisuuden jälkeen kuljin kuin pumpulissa, niin huojentunut olin, kun tunsin saaneeni syntini anteeksi ja ymmärsin, että elämäni on nyt Iankaikkisen Isän käsissä, joka rakastaa minua ja tahtoo aina parastani. Rukoileminen ei enää ollut jonkin kaavan toistamista vaan ilojen ja surujen kertomista Taivaan Isälle.
Rukouksessa voin kysyä kaikkeen neuvoa ja johdatusta Jumalalta. Raamattua lukemalla olen oppinut, miten voin elää elämäni oikein. Olen saanut paljon rukousvastauksia. Kerran en osannut päättää uskallanko vaihtaa työpaikkaa ja rukoilin johdatusta Jumalalta. Silloin pomoni sanoi, että kun kerran olen saanut vakituisen työpaikan, minun kannattaa se vastaanottaa. Kerran ajoin auton katolleen ja muistan huudahtaneeni: Jeesus auta! – Hän auttoi ja selvisin mustelmilla, vaikka autosta hajosi tuulilasi ja katto painui sisään. Läheisteni sairastaessa olen myös rukoillut ja saanut apua. Olen oppinut hyväksymään elämäni vastoinkäymisetkin Jumalan sallimana kasvatuksena. Raamatun sanoin: ”Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat!”
Seija Hohtari-Toivakka
