Virran varrella 1/2020

Kävelin muutama päivä sitten tuttua Kymenvirranvartta. Pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan lintujen laulua rantapuissa. Muutoin oli aivan hiljaista. Yhtäkkiä kuulin linnunlaulun taustamusiikkina herkkää, hiljaista kilinää. Ääni oli kirkas, kaunis ja hauras.

Mietin, mikä sai aikaan tuon epätavallisen äänen.

Virran rantamilla oli ohut kerros jäätä ja jäähileitä. Lempeät laineet heiluttivat haurasta jäätä. Pienet jään jäännökset osuivat hiuksenhienosti toisiinsa. Kerran, toisen kerran, vielä uudestaan. Lopulta ne sulivat osaksi virran raikasta vesimassaa.

Kirkas, kaunis ja hauras kilinä juontui sulavasta jäästä. Kevään lämpö ja virran lempeät laineet tekivät tehtäväänsä.

Hetken koin seisovani pyhällä paikalla, pyhän Jumalan puhuttelussa. Kuulemani ja näkemäni viesti minulle jotain syvempää ihmissydämestä. Siitä, kuinka herkkä ja hauras prosessi on elämänkohtaloiden kovettaman ihmissydämen pehmeneminen, Jumalan armon ja lähimmäisenrakkauden vaikutuksesta. Siitä, kuinka raskaimmatkin jäämassat sulavat auringon lämmön vaikutuksesta. Siitä, kuinka anteeksiantamus, sydämen sulaminen, tapahtuu hiljaa, hitaasti ja hienovaraisesti.

Kiireinen kulkija ei huomaa tätä kevään lämmön ihmettä. Niin ikään kiireiseltä kulkijalta jää tiedostamatta oman sydämen tarve sulaa. Samoin huomaamatta jää tarve olla rinnalla, tukena, silloin, kun toisen ihmisen sisimmän jää alkaa sulaa pieniksi hileiksi.

Pysähdy kanssani kulkemaan Kymenvirran vartta. Pysähdy kuuntelemaan Jumalan hiljaista puhetta luonnon rauhassa, arjen kiireen ulottumattomissa. Pysähdy kuuntelemaan oman sydämesi soittoa. Missä kohden sydämesi jää kenties vielä odottaa sulamista?

Jumalan armo ja anteeksiantamus hoiti omaa sydäntäni, kun kuuntelin ja katselin virran viestiä jään sulamisesta. Samaa hoivaa toivon ja rukoilen sinulle, tänään.

Kuva Ulla Dahlen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email
Share on print