Kuva: David Dahlen
Virran varrella oli muutama päivä sitten aivan tyyntä. Veden pinta heijasti ympäröivän luonnon kauneuden lähes täydellisesti. Maiseman levollisuus pysähdytti, kosketti, rauhoitti.
Kun katselin virran heijastamaa maisemaa, jäin miettimään mitä oma sydämeni heijastaa. Arki ei aina ole tyyntä. Yllättävät tilanteet ja käänteet sekä ihmissuhteissa tapahtuvat väärinymmärrykset ravistelevat sisimmän tasapainoa. Joskus voimme vain hiljaa odotella, että tuulen puuska tyyntyy, ja veden pinta sen myötä tasaantuu.
Virtaa katsellessa mietin, millaista mahtoi olla Genesaretinjärvellä pari tuhatta vuotta sitten, Jeesuksen kanssa samassa veneessä. Mietin, kuinka tyynen veden pinta aika ajoin kenties heijasti kuvaa hänestä. Jeesuksen läsnäolo opetuslasten veneessä ei estänyt myrskyn nousemista. Mutta hänen läsnäolonsa aallokossa rauhoitti sekä myrskyn että mielen.
Mietin myös, kuinka oma sydämeni heijastaa tätä myrskyn tyynnyttäjää. Rauhanruhtinasta. Jeesusta.
Vuosia sitten bulgarialainen Peter Janev lauloi tähän tapaan, ”Syömmissämme asuu hän, kautta Henkensä, sieluissa autuaissa. Mutt’ onko myös kuva syömmistä näkyvä kuin vetten heijastama? …Heijastukoon kuva Herramme kirkkaammin peilissä sydäntemme…”
Kun katselen tyyntä virtaa, sisin alkaa rauhoittua. Kun avoimin silmin katselen Herran Jeesuksen kirkkautta, muutun hänen Henkensä vaikutuksesta saman kuvan kaltaiseksi (2.Kor.3:18). Hänen kuvansa, hänen rauhansa ja kirkkautensa, heijastuu kauttani toisille, kun pysähdyn ja katselen häntä.
Tällaista heijastusta, Jumalan Hengen vaikuttaman levon todellisuutta, rukoilen itselleni ja sinulle.
Hyvää juhannusta!