Jumalan kämmenellä
Kun elämäämme tulee surua, murhetta, ahdistusta, sairautta tai kärsimystä, silloin usein pelko ja epäilys valtaa mielen. Onneksi Jumala näkee, tietää tilanteen ja haluaa meitä auttaa.
Jumalan apu meidän perheemme kohdalla vakavan sairauden kohtaamisessa on ollut vahva kokemus, joka tapahtui yli 40 vuotta sitten. Meille oli syntynyt kesäkuussa pieni suloinen tyttövauva. Olimme onnellisia. Kuitenkin syksy muutti kaiken. Kävin läpi useita tutkimuksia ja sairaalajaksoja. Lopputuloksena sain kuulla, että olin sairastunut vakavasti. Minulla oli todettu istukkasyöpä.
Epätietoisuus, huoli, murhe ja itku tulivat elämään. Miten tästä eteenpäin? Miten mieheni jaksaa alle puolivuotiaan vauvan kanssa? Oman ahdistukseni alhossa tein tiliä Jumalani edessä. Rukoilin ja pyysin anteeksi syntejäni. Sain kokea sydämessäni lohdutuksen, armahduksen ja syntien anteeksisaamisen.
Ps 130 sanat tulivat lähelle: Syvyydestä minä huudan sinua Herra. Kuule minun huutoni, tarkatkoon sinun korvasi minun rukousteni ääntä. Jos sinä pidät mielessäsi synnit, kuka silloin voi kestää. Mutta sinun tykönäsi on anteeksiantamus, että sinua peljättäisiin.
Joulukuun alussa makasin uupuneena radiologisella osastolla Lundin sairaalassa Ruotsissa. Voimat olivat poissa, olin laihtunut ja neste keuhkoissa rasitti. Lähetimme rukouspyyntöjä eri seurakuntiin, Ruotsiin ja Suomeen, koska uskoimme, että Jumala kuulee rukouksia. Joulukuun 8. päivänä tuli käänne pahempaan. Menetin näköni hetkeksi ja vasen puoli kehostani halvaantui. Myös munuaisten toiminta oli huono. Yksi vaihtoehto olisi myös munuaisen siirto .
Lääkäri ei antanut paljonkaan toiveita parantumisestani puhuessaan mieheni kanssa. ”Viisi päivää näyttää miten käy”, hän sanoi. Päätettiin aloittaa solumyrkkykuuri. Solumyrkyt eivät kuitenkaan tehonneet lainkaan. Arvot vain pahenivat. Elämä oli kuin umpikujassa. Sosiaalihoitaja tarjosi lapsellemme lastenkotipaikkaa. Äitini ja sisareni saapuivat luokseni, tietoisena siitä, että ehkä tapaaminen olisi viimeinen. Äitini otti myös tyttäremme hoitoonsa Suomeen. Hän oli aiemmin jo syksyllä nähnyt unen, että saa lapsen veden alta.
Saimme myös rohkaisevan viestin eräältä vanhemmalta pariskunnalta Norjan rajalta. He olivat paastonneet sekä rukoilleet kolme päivää minun asiani puolesta ja olivat saaneet vastauksen Jumalalta, että paranisin. Toivonkipinä syttyi, vaikka olin niin väsynyt etten jaksanut edes istua sängyllä. Kun veriarvot sallivat, alettiin toinen solumyrkkykuuri. Jo toisena päivänä sairaanhoitaja tuli kertomaan, että kaikki arvot ovat kunnossa. Ihme oli tapahtunut! Iloittiin, ihmeteltiin ja kiitettiin Jumalaa hänen suuresta avustaan ja armostaan, joka oli meitä kohdannut.
Vähän yli kuukauden kuluttua pääsin pois sairaalasta ja saimme noutaa mummolasta tyttäremme takaisin. Oma lapsemme ei enää meitä tuntenut, vaan itkun kanssa hänen piti lähteä oikeiden vanhempiensa matkaan.
Jumala kuuli rukoukset: Seurakunnissa rukoiltiin, vanha pariskunta paastosi ja rukoili, myös mieheni Paavon pikkuveljetkin 10- ja 13-vuotiaat pojat kertoivat, että olivat olleet polvillaan rukoilemassa vanhempiensa kanssa. Kiitos Taivaan Isälle hänen armollisesta asioihin puuttumisesta.
Huhtikuun alussa muutimme Suomeen. Kontrollikäyntejä olisi pitänyt tehdä kahden vuoden ajan. Otimme yhteyttä Helsinkiin Naistenklinikalle, jotta he pyytäisivät tarvittavat tiedot Lundin sairaalasta. Sieltä vastattiin, että tällaisesta sairaudesta ei voi parantua, joten heti pitäisi tulla sairaalaan kohdun poistoon. Niin emme tehneet, koska luotimme siihen, että elämä olisi Jumalan kädessä tässäkin tilanteessa ja olinhan saanut terveen paperit. Meille syntyi vielä kaksi tervettä poikaa, jolloin syöpäosaston johtava lääkäri sanoikin, että se on ihme.
Elämässä on ollut senkin jälkeen ahdistusta ja tuskaa, ja silloinkin on itketty ja huudettu Jumalan puoleen jopa ääneen. Vaikka tilanteet ja olosuhteet eivät olisi muuttuneetkaan Jumalan lohdutus ja rakkaus sekä armo ovat auttaneet eteenpäin. Jumala on salattu Jumala, emme aina saa rukousvastauksia niin kuin itse pyydämme, anomme tai toivomme. Hän, joka itse antoi ainoan poikansa Jeesuksen kärsimyksiin ja kuolemaan meidän tähtemme, tietää miltä meistä tuntuu, kun olemme ahdistuksessa. Hän on lohduttajamme.
Vielä tänäänkin kaikkitietävä rakastava Jumala on voimallinen parantaja ja auttajamme sekä ihmeitä tekevä Jumala. Saamme olla turvallisissa käsissä, hänen kämmenellään.
Riitta Lehtinen
