Tarinani elämän matkalta
Synnyin maaviljelijä perheeseen ja kasvoin ympäristössä, missä elämä kulki kovan työn ja kaikin puolin yksinkertaisten asioiden keskellä. Vanhempani olivat tulleet uskoon jo joitakin vuosia ennen kuin synnyin ja siitä johtuen sain jo lapsena kosketuksen uskon asioihin. Siihen aikaan kuitenkin vapaiden suuntien uskovia pidettiin kovin outoina ja niinpä, kun minua ei kastettu lapsena luterilaisen opin tapaan, oli isäni eno sanonut, ettei kutsu minua nimeltä ollenkaan. Loppujen lopuksi kun aika kului ja ihmiset ympärillä huomasivat, että tavallisia ihmisiä ollaan, niin kyllä hän minuakin nimeltä kutsui, ja antoi minulle vielä perinnöksi mopon!
Kouluaikaan kävin kansakoulua Marjoniemen koulussa, jonne oli matkaa metsän poikki noin viisi kilometriä, maanteitse kuusi! Siitä tuli minulle hyvä pohjakunto, joka on kantanut minua läpi elämän. Nuorena harrastin urheilua ja tietenkin musiikki oli tullut elämääni jo aivan lapsesta lähtien. Musiikki on minulle tullut äitini kautta, sillä hänen sukunsa tulee karjalasta ja monet hänen sisaruksistaan ovat aikanaan olleet vahvasti musiikin kanssa tekemisessä.
Elämäni kulki eteenpäin ja kun tulin siihen ikään, että tuli aika hakeutua oppikouluun tuli ensimmäinen vaikeus matkalleni. Sairastuin kevättalvella sikotautiin ja sen jälkitautiin aivokalvon tulehdukseen! Olin heikossa kunnossa ja eräänä iltana kun tilanne oli hyvin vaikea, äitini soitti seurakuntaan ja pyysi esirukousta puolestani. Sinä iltana tapahtui jotain ja kun seuraavalla viikolla menimme lääkäriin, niin hän sanoi, että nyt on tullut käänne parempaan. Paranin ja pääsin oppikouluun!
Vuodet kuluivat ja kirjoitin ylioppilaaksi, menin naimisiin ja sain kolme mahtavaa lasta, jotka nyt ovat jo lentäneet ”pesästä”. Sekä kaksi lastenlasta, heille olen vaari!
Kahdeksan vuotta sitten tuli elämääni hetki, joka pysähdytti taas miettimään missä mennään. Sain tiedon sairastavani ihosyöpää, l. melanoomaa. Olin vähän ymmälläni tilanteesta, sillä siinä vaiheessa minulla ei ollut minkäänlaisia kipuja. Joskus on hyvä, että ei tiedä mitä tuleman pitää! Syöpäni oli edennyt jo kainalon imusolmukkeisiin ja ne piti leikata. Leikkauksen jälkeen sain infektion, jonka jälkeen kuume nousi ja tulehdusarvot olivat korkealla, sekä kovat kivut! Kuljin sairaalan käytävillä tuskissani ja rukoilin Jumalaa auttamaan ja poistamaan kipuni! Kun sai täsmälääkkeet, niin oloni parani! Toinen ongelma tuli sytöstaattihoitojen aikana. En voinutkaan ottaa kaikkia hoitoja, vaan piikitin itseäni noin puolentoista vuoden ajan. Paranin ja nyt voin sanoa, että en missään tilanteessa ollut pelokas tai ahdistunut, sillä luotin Jumalaan ja sanoinkin, että ”kävi miten kävi, niin hyvin käy!”.
Jo lapsuudesta omaksuttu usko on kantanut minua kaikkien näiden asioiden aikana, ja antanut yli ymmärryksen käyvän rauhan. Jeesus sanoo” Rauhan minä jätän teille, minun rauhani sen minä annan teille.” (Joh. 14:27) Tämä rauha ja luottamus Jumalaan on ollut minun elämäni matkalla kaikkina päivinä läsnä. Toki me ihmiset joskus hätiköidään ja tehdään ratkaisuja, jotka eivät aina ole oikeita, tai meille eduksi. Kuitenkin Jumala rakastaa meitä sellaisina kuin olemme. Kotitalon keittiön seinällä on taulu jossa lukee: Elämä on taistelua kehdosta hautaan asti”! Taistelu kuuluu elämäämme ja joskus tuntuu että olen täysi nolla, mutta jos seurassasi on Jeesus ja Hän on ykkönen, niin ykkönen ja nolla yhdessä on täysi kymppi!
Hyvää kevään ja kesän odotusta sinulle!
Veikko Juurikkala
