Blogi

Minun tarinani Anja Koistinen

JUMALAN HUOLENPITO Olen Anja Koistinen ja haluan kertoa teille uskoontulostani. Olen lähtöisin Kainuusta pienestä Puolangan kunnasta. Meitä oli kuusi sisarusta, joista nuorin kuoli jo muutaman

Lue lisää »

Minun tarinani Veikko Juurikkala

Tarinani elämän matkalta                                                         Synnyin maaviljelijä perheeseen ja kasvoin ympäristössä, missä elämä kulki kovan työn ja kaikin puolin yksinkertaisten asioiden keskellä. Vanhempani olivat tulleet uskoon jo

Lue lisää »

Minun tarinani Aira Iivari

JUMALA EI IKINÄ OLE ELÄKKEELLÄ Olen aina etsinyt totuutta ja Jumalaa. Olin teini-ikäisenä uskossa, mutta en päässyt kunnolla uskonelämässä kasvamaan. Ensimmäisen avioliiton aikana jouduimme asunnottomiksi ja

Lue lisää »

Minun tarinani Mervi Erola

Olen perheeni esikoinen. Kuukauden ikäisenä jouduin viikoiksi sairaalaan. Oksensin kaiken ja tilani oli kriittinen. Isäni rukoili sydämestään Jumalaa, ettei hän ottaisi minua pois, ja Jumala

Lue lisää »

Minun tarinani Seija Hohtari-Toivakka

USKOONTULO -KERTOMUKSENI Synnyin tavalliseen perheeseen. Vanhempani olivat uutteria työläisiä, jotka halusivat saada lapsilleen paremman koulutuksen kuin heillä itsellään on. Äiti opetti minulle ”Levolle lasken Luojani”

Lue lisää »

Minun tarinani Virpi Jinni

Minä olen Virpi Jinni, olen Heinolan Helluntaiseurakunnan jäsen ja osallistun seurakunnan toimintaan eri tavoin. Mieheni Ismon kanssa toimimme seurakunnan vapaaehtoistyössä perjantain elintarvikejakelussa. Olen ottanut Jeesuksen

Lue lisää »

Minun tarinani Ritva Vataja

TERVEHDYS SINULLE RAKAS YSTÄVÄ! Oli kesä. Olin silloin vähän yli 14 ikäinen. Olin sopinut ystäväni Pirjon kanssa, että tiettynä lauantaina menisimme yhdessä Kuhmon Kelolle, tanssipaikalle.

Lue lisää »

Minun tarinani Riitta Lehtinen

Jumalan kämmenellä Kun elämäämme tulee surua, murhetta, ahdistusta, sairautta tai kärsimystä, silloin usein pelko ja epäilys valtaa mielen. Onneksi Jumala näkee, tietää tilanteen ja haluaa

Lue lisää »

Minun tarinani Ismo Jinni

SANOJA SINULLE Hei, minun nimeni on Ismo Jinni, olen Heinolan Helluntaiseurakunnan jäsen ja olen nyt korona aikana vastannut perjantain elintarvikejakelusta. Synnyin Helsingissä 60 vuotta sitten,

Lue lisää »

Lehtien haravointia

Näihin aikoihin tuuli repii viimeisetkin lehdet puista. Värikkäitä lehtiä onkin jo haravoitu ja kerätty pois pihoista ja puistoista viikkojen ajan. Olen usein ajatellut ja joskus

Lue lisää »