Blogi

Olen perheeni esikoinen. Kuukauden ikäisenä jouduin viikoiksi sairaalaan. Oksensin kaiken ja tilani oli kriittinen. Isäni rukoili sydämestään Jumalaa, ettei hän ottaisi minua pois, ja Jumala vastasi rukoukseen. Muutoin kotoa käytiin kirkossa vain häissä ja hautajaisissa. Uskonasioista ei puhuttu, mutta äitini opetti iltarukouksen. Murrosiässä kodissamme isäni ystävineen viettivät iltaa juoden. Kärsin ja päätin, että tällainen elämä […]

USKOONTULO -KERTOMUKSENI Synnyin tavalliseen perheeseen. Vanhempani olivat uutteria työläisiä, jotka halusivat saada lapsilleen paremman koulutuksen kuin heillä itsellään on. Äiti opetti minulle ”Levolle lasken Luojani” -iltarukouksen, jonka luin tunnollisesti iltaisin. Elin kiltin perhetytön elämää ja minulle oli itsestään selvää, että Jumala on olemassa. Vielä rippikoulusta päästyäni koin, että olen Jumalan mielen mukainen hyvä ja kiltti

Minä olen Virpi Jinni, olen Heinolan Helluntaiseurakunnan jäsen ja osallistun seurakunnan toimintaan eri tavoin. Mieheni Ismon kanssa toimimme seurakunnan vapaaehtoistyössä perjantain elintarvikejakelussa. Olen ottanut Jeesuksen elämäni Herraksi noin 34 v sitten. Synnyin tavalliseen työläiskotiin, eikä kotona koskaan puhuttu Jumalasta mitään. Koulun eka luokalla uskovaiselta opettajalta kuulin ensimmäisen kerran Jeesuksesta, silloin alkoivat pikkutytön rukoukset, vähän vanhempana

TERVEHDYS SINULLE RAKAS YSTÄVÄ! Oli kesä. Olin silloin vähän yli 14 ikäinen. Olin sopinut ystäväni Pirjon kanssa, että tiettynä lauantaina menisimme yhdessä Kuhmon Kelolle, tanssipaikalle. Minulle se olisi ollut eka kerta. Mutta minulle tulikin este, etten päässyt. Sinä kesänä aloin miettiä elämän asioita pintaa syvemmältä. Mietin, mitä on kuoleman jälkeen ja mitä ne joskus kuulemani

”Ilo maailmalle, Herra on tullut; … Anna jokaisen sydämeen valmistaa tila Hänelle.” Varttuessani poikana pienessä kalastajakylässä Amerikassa, joulun aikaan liityin muiden mukaan laulamaan tätä kaunista laulua ”Ilo maailmalle ”, ilman mitään aavistusta siitä, mitä se todella tarkoittaa, enkä edes välittänytkään, koska en tuntenut henkilökohtaisesti Taivaan ja Maan Jumalaa. Tiesin tuolloin vain, että meidän perheemme joulujuhlat

Jumalan kämmenellä Kun elämäämme tulee surua, murhetta, ahdistusta, sairautta tai kärsimystä, silloin usein pelko ja epäilys valtaa mielen. Onneksi Jumala näkee, tietää tilanteen ja haluaa meitä auttaa. Jumalan apu meidän perheemme kohdalla vakavan sairauden kohtaamisessa on ollut vahva kokemus, joka tapahtui yli 40 vuotta sitten. Meille oli syntynyt kesäkuussa pieni suloinen tyttövauva. Olimme onnellisia. Kuitenkin

SANOJA SINULLE Hei, minun nimeni on Ismo Jinni, olen Heinolan Helluntaiseurakunnan jäsen ja olen nyt korona aikana vastannut perjantain elintarvikejakelusta. Synnyin Helsingissä 60 vuotta sitten, mutta äitini ei pystynyt huolehtimaan minusta, joten jouduin lastenkotiin. Sieltä isän äiti haki minut jossain vaiheessa pois. Lapsuus oli vähän karua, mutta he kuitenkin huolehtivat minusta parhaansa mukaan. Teinivuosina elämä

Kasvoin perheessä, jossa isä kävi töissä ja äiti hoiti meitä viittä lasta. Jumala puuttui asioihimme niin, että isä sairastui eikä voinut enää mennä satamaan töihin. Muutimme Mikkelistä Lahteen, jossa asui lähisukulaisiamme. He olivat tulleet uskoon ja pyysivät myös vanhempiani hengelliseen kokoukseen. Kun isä ja äiti eivät enää kehdanneet kieltäytyä, he suostuivat lähtemään. Kokoussarja kesti viikon

Näihin aikoihin tuuli repii viimeisetkin lehdet puista. Värikkäitä lehtiä onkin jo haravoitu ja kerätty pois pihoista ja puistoista viikkojen ajan. Olen usein ajatellut ja joskus tästä maininnutkin: Ajattelepa, jos asia hoituisi niin, että vain odottaisimme, kun tuuli kerää lehdet sopiviin kasoihin ja vähän lisää odottamalla tuuli vielä työntäisi lehdet jätesäkkeihin ja jopa solmisi säkin suut

JUMALAN HUOLENPITO Minä synnyin vuonna -66 toukokuisena päivänä. Perheeni koostui äidistä, isästä ja isoveljestä. Lapsuuteni oli välillä hyvää, mutta oli myös varjopuolia. Isä käytti alkoholia ja sen myötä tuli väkivaltaiseksi. Saimme elää pelossa ja mennä monesti metsään piiloon, ettei mitään ikävää tapahtuisi. Vanhemmat eivät siis olleet mitenkään uskovaisia, mutta onneksi mummoni puhui minulle jonkun verran