Blogi

Minun tarinani Riitta Lehtinen

Jumalan kämmenellä Kun elämäämme tulee surua, murhetta, ahdistusta, sairautta tai kärsimystä, silloin usein pelko ja epäilys valtaa mielen. Onneksi Jumala näkee, tietää tilanteen ja haluaa meitä auttaa. Jumalan apu meidän perheemme kohdalla vakavan sairauden kohtaamisessa on ollut vahva kokemus, joka tapahtui yli 40 vuotta sitten. Meille oli syntynyt kesäkuussa pieni suloinen tyttövauva. Olimme onnellisia. Kuitenkin […]

Minun tarinani Riitta Lehtinen Read More »

Minun tarinani Ismo Jinni

SANOJA SINULLE Hei, minun nimeni on Ismo Jinni, olen Heinolan Helluntaiseurakunnan jäsen ja olen nyt korona aikana vastannut perjantain elintarvikejakelusta. Synnyin Helsingissä 60 vuotta sitten, mutta äitini ei pystynyt huolehtimaan minusta, joten jouduin lastenkotiin. Sieltä isän äiti haki minut jossain vaiheessa pois. Lapsuus oli vähän karua, mutta he kuitenkin huolehtivat minusta parhaansa mukaan. Teinivuosina elämä

Minun tarinani Ismo Jinni Read More »

Minun tarinani Tuula Weinreich

Kasvoin perheessä, jossa isä kävi töissä ja äiti hoiti meitä viittä lasta. Jumala puuttui asioihimme niin, että isä sairastui eikä voinut enää mennä satamaan töihin. Muutimme Mikkelistä Lahteen, jossa asui lähisukulaisiamme. He olivat tulleet uskoon ja pyysivät myös vanhempiani hengelliseen kokoukseen. Kun isä ja äiti eivät enää kehdanneet kieltäytyä, he suostuivat lähtemään. Kokoussarja kesti viikon

Minun tarinani Tuula Weinreich Read More »

Lehtien haravointia

Näihin aikoihin tuuli repii viimeisetkin lehdet puista. Värikkäitä lehtiä onkin jo haravoitu ja kerätty pois pihoista ja puistoista viikkojen ajan. Olen usein ajatellut ja joskus tästä maininnutkin: Ajattelepa, jos asia hoituisi niin, että vain odottaisimme, kun tuuli kerää lehdet sopiviin kasoihin ja vähän lisää odottamalla tuuli vielä työntäisi lehdet jätesäkkeihin ja jopa solmisi säkin suut

Lehtien haravointia Read More »

Minun tarinani Heidi Pyykkö

JUMALAN HUOLENPITO Minä synnyin vuonna -66 toukokuisena päivänä. Perheeni koostui äidistä, isästä ja isoveljestä. Lapsuuteni oli välillä hyvää, mutta oli myös varjopuolia. Isä käytti alkoholia ja sen myötä tuli väkivaltaiseksi. Saimme elää pelossa ja mennä monesti metsään piiloon, ettei mitään ikävää tapahtuisi. Vanhemmat eivät siis olleet mitenkään uskovaisia, mutta onneksi mummoni puhui minulle jonkun verran

Minun tarinani Heidi Pyykkö Read More »

Minun tarinani Hanne Laitinen

NÄIN MINÄ TULIN USKOON Tulin uskoon kuusi ja puoli vuotta sitten Espanjassa. Olimme muuttaneet sinne lasten kanssa vajaa vuosi aiemmin. Alkuvaiheet Espanjassa olivat raskaita, mutta kevennystä vaikeuksien keskelle toivat viikoittaiset Turistikirkon pitämät nuortenillat, joihin nuorimmaiseni halusi mennä. Minuakin pyydettiin kahville, kun saattelin pojan perjantaisin nuorteniltaan ja huomasin odottavani kovasti jo alkuviikosta pääsemistä sinne. Lapsuudenkodissani äiti

Minun tarinani Hanne Laitinen Read More »

Matti-papin pakina

IHMISARVO Mikä on ihminen? Eläinlajiko muiden eläinten joukossa? Syntynyt sattuman tuloksena jonkinlaisen evoluution lopputuotteena? Syntynyt Mansikin kaltaiseksi tuotantoeläimeksi, tahkoamaan rahaa yhteiskunnan eliitille? Entä sitten kun edessä on vanhuus ja sairaudet, se pelätty dementoituminen? Siis määritelläänkö ihmisen arvo sen mukaan mitä hän kykenee tuottamaan, ja miten pitämään yllä tätä uppoavaa laivaa, jota myös yhteiskunnaksi kutsutaan? Mikä

Matti-papin pakina Read More »

Virran varrella 8/2020

Kuva: David Dahlen Istahdimme Davidin kanssa jälleen virran varrelle muutama päivä sitten. Puiden katveessa saimme seuraksemme linnun. Iloisesti liverrellen se hypähti veneen laidalle. Mietin, millainen lienee ollut linnun perspektiivi koivujen suojasta Kymenvirralle. Kun puhumme lintuperspektiivistä arkikielessä, tarkoitamme laajempaa, panoraaman kaltaista yleisnäköalaa. Lintuperspektiivi antaa näkökulmia tilanteeseen, joita maan tasosta on vaikeampi hahmottaa. Kuvaannollisesti, linnun tavoin siiville

Virran varrella 8/2020 Read More »

Virran varrella 7/2020

  Kuva: Ulla Dahlen Virralla on ollut tänään vilkasta. Kaunis kesäpäivä on kutsunut veneilijöitä matkaamaan luonnon helmassa. Venematkan tarkoitus on ollut jokaiselle henkilökohtainen. Päämäärät ovat olleet erilaisia. Sää on ollut mitä mahtavin. Virran kauneus on hellinyt matkaajaa. Tänä aamuna vietin aikaa toisenlaisen virran rannalla. Rakas isäni oli saapunut matkansa päähän, viimeiselle virralle. Odottelimme läheisten kanssa

Virran varrella 7/2020 Read More »

Matti-papin pakina

Psalmit 146-150                     Ylistys Suurelle Jumalalle Ps. 147:3  Hän parantaa ne, joilla on särkynyt sydän, ja sitoo heidän haavansa. Ps. 147:4 Hän on määrännyt tähtien luvun ja kutsuu niitä nimeltä. Ps. 147:17 Hän viskaa rakeita kuin leivänmuruja, kuka voi kestää Hänen pakkastaan. Psalmit ovat koottuja lauluja, joita käytettiin ja edelleen käytetään laulukirjana palvottaessa Jumalaa. Ne

Matti-papin pakina Read More »